Vuosi: 2017

Työkengät sopivat myös vapaa-aikaan

Turvakengät noudattavat aina asetettuja standardeja, sillä ne lukeutuvat henkilökohtaisiin suojaimiin. Niiden perusajatuksena on suojata nimenomaan varpaita. Monet mieltävät turvakengät kuuluviksi rakennustyömaille, mutta turvakenkien käyttö on vallannut alaa myös tavallisessa katukuvassa. Turvakengät ovat säästäneet monien varpaita vuosikymmeniä. Vuosikymmenien aikana ne ovat kehittyneet myös ilmavimmiksi, kevyemmiksi ja mukavammiksi. Suurimmalle osalle sellaisista henkilöistä, joilla turvakengät kulkeutuvat luonnollisella tavalla…

Raskaslaitteen käyttämisen kustannukset

Kun käytössä on raskaslaite, tulee tietenkin huomioida siitä koituvat kustannukset, oli kyseessä sitten oma tai vuokrattu laite. Käytön aiheuttamat kustannukset ovat esimerkiksi: Polttoaine Öljyt, rasvat ja muut tarvittavat nesteet Korjaustyöt, joihin kuuluu varaosien, sekä työn, hinta Renkaiden, tai kelojen huoltaminen ja uusien asentaminen Käyttämisen aiheuttamista kuluista suurimpiin kuuluu korjauskulut, jotka voivat olla pieniä tai suuria….

Raskaslaitteen kuljettaja ammattina

Raskaslaitteen kuljettaminen ja ohjaaminen voi olla unelma-ammatti, sillä siinä päästään ohjaamaan jopa satojen tuhansien kilojen välineistöä. Lisäksi työmaat voivat olla hyvin haastava ympäristö, jossa turvallisuus pitää aina huomioida ja tarkkuutta tarvitaan jokaisessa tehtävässä. Näitä alan ammattilaisia nähdäänkin tehtävissä vähän väliä ja alaa pidetään suhteellisen tasaisena, jolloin palkat pysyvät kohtuullisina. Tästä löytyy muutama syy, miksi kannattaisi…

Laitteistojen omistaminen tai vuokraaminen

Koska rakennusalalla voitot eivät useinkaan ole päätä huimaavia, on tärkeää pitää kulut mahdollisimman alhaisena, varsinkin koneiston käytön, korjaamisen ja ylläpidon suhteen. Usein laitteet joko vuokrataan, tai ostetaan ja alla on käyty lävitse, mitä kuluja kumpaankin ryhmään kuuluu. Laitteen omistaminen Raskaskoneen ostaminen on usein tarpeellista, varsinkin isoissa rakennusyrityksissä. Tämä vie kuitenkin suuren määrän alkupanosta ja sen…

Raskaslaitteiden historia ja tulevaisuus

1800 – luvulla ja jopa 1900 – luvun alkupuolella raskaslaitteisto sai voimansa joko ihmisten tai eläinten avulla. Kannettavien höyrymoottoreiden keksiminen muutti kuitenkin laitteiden suunnittelua, jotta tätä uutta keksintöä voitaisiin hyödyntää. 1900 – luvulla polttomoottoreista tuli pääosainen voimanlähde kaikille raskaslaitteille ja nämä pystyivät hyödyntämään joko etanolia, tai petrolia. Nykyään suurin osa polttomoottoreista käy dieselillä ja Suomessa…

Miksi raskaslaite lelut ovat suosittuja?

Lapset rakastavat leikkimistä ja oikeanlaiset lelut voivat kasvattaa mielikuvitusta. Oikeanlaisia välineitä jäljitteleviä leluja on paljon ja näistä raskaslaitteisiin keskittyvät ovat ehdottomasti suosituimpia. Sekä pojat, että tytöt, nauttivat päästessään puuhaamaan lelujen parissa ja usein tämä saa mielikuvituksen liikkeelle ja haaveeksi tuleekin pian se, että isompaa konetta päästäisiin kokeilemaan. Leluilla tämä tapahtuu turvallisesti sekä helposti ja valtavasta…

Rakennusajoneuvot ja raskaslaitteisto

Rakennusajoneuvoilla tarkoitetaan raskaslaitteistoa, jotka on tehty erityisesti rakennustehtäviin, kuten maan muokkaamiseen. Näihin kuuluu useita erilaisia laitteita, joita käytetään erilaisiin tehtäviin. Osa laitteista voi myös käyttää hydraulisia käyttölaitteita, joiden avulla niiden liikkuminen on helpompaa. Raskasajoneuvojen tyypit Telaketjulliset laitteet Telaketjullisiin laitteisiin kuuluvat esimerkiksi traktorit ja puskutraktorit, jotka ovat sekä rakennustyömailla että maatiloilla yleinen näky. Puskutraktorien tehtäviin kuuluu…

rider